Unelmien matkalla kansituolissa

Kansituoli on kauneutta ja käytännöllisiä ideoita rakastavan sisustajan blogi, jossa ollaan päättymättömällä unelmamatkalla.

torstai 15. heinäkuuta 2010

Omat kansiot


Niin kauan kuin muistan, on sisustaminen, remontointi ja erilainen rakentaminen kotona ja puutarhassa kiehtonut minua. Alan lehtiin ja kirjoihin olenkin kuluttanut rahaa melkoisesti, ja vuosien mittaan olen kerännyt ideakansioita, joita täydentelen kun näen jotakin mielenkiintoista, ja selailen kun haluan haaveilla.
Olen myös toteuttanut haaveitani niin kerrostalokodissa, rivitalossa kuin omakotitalossakin. Nykyisessä kodissani mieluisin paikkani on ainakin näin kesällä parveke, johon rakennan vähitellen vihreää keidastani. Se syntyy nopeakasvuisilla köynnöksillä ja kankailla, jotka olen kiinnittänyt verhoamaan tylsännäköistä betoniseinää lasituksen alaosaan. Näin voin muunnella tunnelmaa helpommin kuin esimerkiksi maalaamalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti